etusivulle



Ajankohtaista

Vuosikilpailu 2011
Vuosikilpailuun osallistuneet kuvat löytyvät osoitteesta

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.300484976675490.70841.229732380417417&type=1&l=d445b72f8b

kopioi ja liitä tuo osoiteriviin.


Tammikuun kerhokirje
Tervehdys kerholaiset

ja hyvää alkanutta vuotta 2012 kaikille!

Tammikuun kerhoilta on tiistaina 31.1. Kiiruun talossa kello 18. (Huom. hallitus kokoontuu jo tuntia ennen.) Tärkeimpänä aiheena on Vuosikilpailun kuvat ja voittajien palkitseminen. Tuomariksi valittu Kari Järvinen arvioi kuvat ja kertoo samalla kerholaisille mielipiteitään valokuvaamisesta sekä vinkkejä yhä parempiin kisakuviin. Kuukauden kuvaa ei tammikuussa valita, sillä aika ei siihen riittäisi.

Helmikuun kerhoillasta lähtien mukana on uusi toimintamuoto. Joka kuukausi yksi kerholainen laatii kerhoiltaan kuvaesityksen ja samalla myös kertoo kuvistaan. Ensimmäisenä on vuorossa Leena Tuominen, jolla on esiteltävänään reissukuvia Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Mmm, mielenkiintoista! Maaliskuun kuvaesityksen tekijän valintakin sujuu mukavasti, sillä jos vapaaehtoisia ei ole, niin Leena Tuominen ehdottaa jotakuta kerholaista, jonka kuvia hän haluaisi seuraavaan esitykseen. Huhtikuussa ja siitä eteenpäin sama kuvio toistuu. Eli vapaaehtoinen tai edellisen esittäjän määräämä. Se on helppoa kuin heinänteko.

Kuukauden kuvavalinnat toki käydään edelleen. Muistuksena vielä kevään aiheet, vaikka ne joulukuun kerhokirjeessä jo olivatkin esillä: helmikuussa Pyöreä muoto, maaliskuussa Talvinen postikorttimaisema, huhtikuussa Panoraama ja hännänhuippuna toukokuussa Vauhdikasta menoa.

Kuvien tekniset vaatimukset eivät ole muuttuneet mihinkään: pisin sivu 3000 pikseliä ja kuvien tiedostonimeen mukaan oma nimi, esim. Kaipainen_Sauli_Nakkileipa.jpg. Osoite on: someron.kamerakerho@gmail.com.

Kerhon Facebook-sivuille pääsee liittämällä osoiteriville seuraavan linkin:

http://www.facebook.com/pages/Someron-Kamerakerho-Ry/229732380417417


Eipä muuta tällä kertaa,

kuin näkymisiin ja kuulumisiin viimeistään kerhoillassa!

- Sauli -


Joulukuun kuvat löytyvät osoitteesta
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.269186123138709.64224.229732380417417&type=1&l=4bd87c1fba


Mustavalko toimintaa seuraavaksi
Su 4.12 sama paikka sama aika. :D eli pimiöllä klo.10 eteenpäin


Mustavalko toiminta jatkuu
Seuraava mustavalkopäivä on Su 20.11. Tervetuloa pimiölle porukkaan iloiseen.


Marraskuun Kerhokirje
Tervepä teille.

Marraskuussa kuvataan aihetta ”Niukat värit”. Kokoontuminen on Kiiruulla tiistaina 29.11. kello 18.

Toinen tärkeä asia on jäsenmaksujen maksu.

Eräpäivä on viimeistään marraskuun viimeinen päivä 30.11.

Muistakaa maksaa ajoissa. Ensi vuoden jäsenmaksut pitää saada kirjattua jo nyt, sillä niin vaatii Suomen Kameraseurojen liitto. Edes jäsenkirjettä ei tipu, ellei maksa ajoissa.

Jäsenmaksu on 20 euroa per nuppi ja 10 euroa per nuorisojäsen. Pienet maksut, mutta paljon hupia ja hyötyä koko ensi vuodeksi!


Kuukauden kuvan tekniset vaatimukset ovat ennallaan. Lokakuussahan niitä hieman muutettiin, mutta tässä vielä kaikille kertauksena:

- kuvakoko on 3000 pikseliä per pisin sivu

- kuvat omalla nimellä, tiedoston nimeksi esimerkiksi KaipainenSauli_KuvanNimi.jpg

- yksi kuva per jäsen

- osoitteeseen someron.kamerakerho@gmail.com


Vuosikilpailu:

- kuvat pitää toimittaa viimeistään joulukuun kerhoiltaan mennessä, joka on, huomaa aika, tiistaina 13.12.

- samaan meiliosoitteeseen kuin kuukauden kuvatkin

- kuvia saa lähettää 2 kappaletta per jäsen

- samat tekniset vaatimukset kuin kuukauden kuvissakin

- kuvatiedostojen merkintä myös samalla tavalla, eli anonymiteettiä ei enää ole


Mustavalkotoiminta jatkuu Joensuunkoululla sunnuntaina 6.11. klo 10.


Kuvat ovat Facebookissa

Kamerakerhon kuukauden kuvat on siirretty nähtäväksi facebookkiin. Ne löytyvät joko kotisivujen uutisissa olevasta linkistä tai etsimällä facebookissa someron kamerakerhoa. Kopioi ja tyrkkää selaimen osoiteriville: http://www.facebook.com/pages/Someron-Kamerakerho-Ry/229732380417417

Kuvia pääsee kommentoimaan, jos omistaa facebook-tilin. Mutta tiliäkään tarvita, että kuvia pääsee silti ihailemaan.


Joulukuussa aiheena on ”Yökuva”.


Kerhon näyttelyssä kirjaston galleriassa kävi mukavasti ihmisiä. Kehuja tuli näyttelyn monipuolisuudesta. Vieraskirjaan väänsi nimensä 102 vierasta. Mutta paljon nimiä puuttui, moni kävi ”salaa” ilman vieraskirjaankin kirjoittamista siellä.

Kuvaamisiin,

- Sauli -


Mustavalko toiminta jatkuu 6.11
Taas on aika jatkaa mustavalkoista puuhastelua. Asiasta kiinnostuneet tuntekoot itsensä tervetulleeksi joensuunkoulun tuttuun kerhotilaan, jossa pimiö sijaitsee, Marraskuun 6 päivänä klo 10.00 eteenpäin.


Lokakuun kuvat
Löytyvät linkistä
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.239603486096973.59185.229732380417417&type=1&l=16a3765e36


Maalaa ja kopioi osoiteriville


Syyskuun kuvat
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.231539010236754.57300.229732380417417&l=101c697342&type=1


Uusi suurenuskone Kuva Järvisellä
50e lähtee ensimmäiselle ottajalle. Vielä tehtaanpaketissa 6x6 negat mahtuu. sopii mustavalko ja värikuville.
Oli löytynyt muutonyhteydessä.


Kamerakerho ottaa käytöönsä Facebook sivun.
Facebook sivulla on tarkoitus testata, josko kerhon kuvien julkaiseminen ihmisten nähtäville olisi helpompaa Facebook:in kuva-albumeiden kautta. Kopioi seuraava linkki ja käy testaamassa josko testikansio tulee näkyviin.
www.facebook.com/media/set/?set=a.229824317074890.56890.229732380417417&l=86905c3432&type=1


Someron Optiikan Tarjous Kamerakerholaisille
Moi! Someron Optiikka tarjoaa nyt kaikki fototuotteet Rajala Cameran hinnoin Someron Kamerakerhon jäsenille. Levittäkää sanaa jäsenistön keskuudessa. Yst.terv. Kari/Someron Optiikka


Lokakuun näyttelykuvien teko
Kamerakerho pitää näyttelyn lokakuussa kirjastossa ja jos jäsenet tahtovat omia kuviaan vielä mukaan niin viimeinen päivä, jona niitä vielä tehdään on Su 18.9 klo. 10.00 eteenpäin kerhon pimiöllä. Ottakaa kuva/kuvat mukaan tikulla ja tulkaa ne tuolloin tulostamaan. 18. päivän jälkeen näyttelykuvia ei enää tehdä.


Syksyn eka kirje
Syyslukukausi alkaa, huraa!

Se on syksy nyt. Tervetuloa jälleen tarpomaan valokuvausopintojen loputonta, mutta iloista suota. Tässä harrastuksessa kun aina riittää uutta opittavaa. Ihan kaikille.

Hallitus sopi syksyn ohjelmistosta seuraavasti:

Kokoontumiset jatkuvat tuttuun tapaan. Syys-, loka- ja marraskuussa kerhoilta on kuukauden viimeinen tiistai. Joulukuun kokoontuminen 13.12. Kaikki kokoontumiset alkavat klo 18.00 kiiruun tilalla. Laittakaapa päivät kalenteriin ja myös kuvausaiheet!

Syksyn kuvausaiheet:

Syyskuu = Kesän tunnelmaa

Lokakuu = Omakuva

Marraskuu = Niukat värit

Joulukuu = Yökuva

Kuukaudenkuvissa kuvakoko on 2000 pikseliä pisin sivu. Mukaan merkitään tuttuun tapaan kuvaajan sekä kuvan nimi.


Lokakuussa Kamerakerho pitää näyttelyn kirjastossa

Ainakin Karomäki tuo sinne 5 suurkuvaa.

Jos jäsenet tahtovat kuviansa näyttelyyn, niin niitä pitäisi tuoda tikulla tulostettavaksi sunnuntaina 4.9 klo 10.00 eteenpäin. Paikkana on Joensuunkoulun kerhotilat. Henkilökohtainen läsnäolo on kuvia tuodessa pakollista. Aihe on vapaa eli täysin vailla teemaa mennään.


Syyskokous pidetään syyskuun kerhoillan yhteydessä tiistaina 27.9. klo 18

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Vuoden 2012 jäsen maksun suuruus on tarkoitus käsitellä: Hallitus esittää jäsenmaksun nostoa 20 euroon (eli lisäys nykyisestä olisi 3 euroa). Esityksenä on myös, että seuraavan vuoden maksu maksetaan edellisen vuoden marraskuun viimeiseen päivään mennessä. Näin siksi, että Kameraseurojen Liitto kerää jäsenmaksunsa paikallisseuroilta heti vuoden alussa. Jäsenmaksun myöhastymisestä peritään 10 e lisämaksu. Jos jäsenmaksua ei suorita kalenterivuoden aikana, hallitus tulee erottamaan jäsenen sääntöjen mukaisesti.

Muistakaa Someron Kameraseuran nettisivut: www.someronkamerakerho.fi. Ajankohtaista -osiossa on tapahtumia tuoreemmin kuin kerhokirjeissä.



Kesän tunnelman kuvauksin

- Sauli -


Syysretki Hankoon
Kamerakerhon syysretki järjestetään lauantaina 6. elokuuta. Matkaan lähdetään kimppakyydeillä ja omilla autoilla, Someron Kirjastolta aamulla klo 7.00 ja takaisin tullaan yömyöhällä.

Koska kustannuksia kertyy vain menovesistä, niin ennakkomaksujakaan ei tarvita.

Sitovat ilmoittautumiset kuitenkin sähköpostilla sihteeri-Markulle perjantaihin 15.7 mennessä:

markku.manni@hotmail.com


Kamerakerhon jäsenkirje, toukokuu
Tervetuloa toukokuu!

Toukokuussa Kamerakerhon kuvausaihe on VAPAA. Tällä kertaa palataan normaaliin, eli yksi kuva per kerholainen.

Aihevalinta on todellakin vapaa. Ongenvapaa ei kannata välttämättä kuvata, mutta voitto saattaa silläkin tulla, jos kuva muutoin on hyvä.

Kokoontuminen on Kiiruun talossa, tiistaina 31. toukokuuta kello 18. Samalla pidetään kerhon kevätkokous ja tarkistetaan seuran tilit ja viime vuoden toiminta.

Ja vielä kertauksena: Kuvien tiedostonimeksi merkitään kuukausi sekä kuvan ja kuvaajan nimi. Esim: Touko_Virvelinvapa_Sauli_Kaipainen. Kuvan pitkän sivun pituus 2000 pikseliä. Eli pystykuvassa pisin sivu on korkeus ja vaakakuvassa se on leveys. Nämä ovat jo ilmeisesti kaikilta sujuneet helposti kuin heinänteko.

Osoite on:

someron.kamerakerho@gmail.com

Muita asioita:

Syysretki Hankoon

Kamerakerhon syysretki järjestetään lauantaina 6. elokuuta. Matkaan lähdetään kimppakyydeillä ja omilla autoilla, Someron Kirjastolta aamulla klo 7.00 ja takaisin tullaan yömyöhällä.

Koska kustannuksia kertyy vain menovesistä, niin ennakkomaksujakaan ei tarvita.

Sitovat ilmoittautumiset kuitenkin sähköpostilla sihteeri-Markulle perjantaihin 15.7 mennessä:

markku.manni@hotmail.com

Toivottavasti lähtijöitä kertyy paljon. Hanko on eksoottinen kohde, jossa kuvaamista riittää.

Hymyillään kuin Hangon keksit!


Näyttelykuvia:

Valokuvanäyttelyitä on tulossa, ja niihin tarvitaan kerholaisilta kuvia. Postikorttejakin tarvitaan tulojen hankkimista varten.

Näyttelypaikkoja ovat Häntälä, Somerniemen kesätori ja Savi Palaa -tapahtuma.

Seuraava MV-kuvauspäivä on sunnuntaina 1.5. klo 10 ja sitä seuraava vajaan viikon päästä, lauantaina 7.5. klo 10.

Ota omia näyttelyihin tai kortiksi sopivia kuvia mukaan. Kortit voi kukin tehdä valmiiksi asti, eli pistää niihin mukaan tekstiehdotuksensa. Esimerkiksi Terveisiä Somerolta.

Myös maanantaina 9.5. klo 9 tehdään kortteja. Paikka on Joensuun koulun kerhotilat.

Isompi näyttely pidetään lokakuussa Someron Kirjastossa. Sitä vartenkin tarvitaan paljon kuvia, joista näyttelykuvat valitaan.
- Pelkkä kuvien lähettäminen ei riitä vaan kuvan ottajan on oltava läsnä myös niitä tulostettaessa. Palkkiona jokainen saa näyttelykuvavedoksensa omakseen näyttelyiden jälkeen.

Sopivia kuvia tarvitaan Someron keskustan alueelta, maamerkeistä ja luonnosta. Häntälän näyttelyä varten tarvitaan notkokuvia ja Savi Palaa –tapahtumaan Kultela-kuvia.

- Ja muistakaa käydä säännöllisesti kerhon kotisivuilla, www.somerokamerakerho.fi, jonne tapahtumat päivitetään.


Vapaisiin kuvaamisiin,

- Sauli -


Mustavalko ja kortin teko päivät.
Sunnuntaina 1.5 klo 10.00--> ja Lauantai 7.5 klo 10.00---> jos ette marssi niin olkaa saapuvilla joensuunkoulun kerhotiloihin. Tarkoitus on saada aikaiseksi postikortteja. Tehkää kortti luonnoksia valmiiksi ja ottakaa mukaan. Mustavalko toiminta pyörii normaalisti, jotta saadaan käytettyä litkut pois. Näyttelykuviakin kaivataan.


  Huhtikuun kuva
Väreileviä värejä
Hannu Lehtonen

Huhtikuun kirje
Hauskaa huhtikuuta kerholaiset!

Kerhoillan kuvausaiheena on KONTRASTI. Optiona on kaksi kuvaa per kerholainen.

Elikkä mustaa ja valkoista, varjoa ja valoisaa, pitkää ja pätkää, järkevää ja järjetöntä, kaunista ja vähemmän kaunista…

Aiheessa riittää runsaasti valintamahdollisuuksia, joten ei muuta kuin kokeilemaan raadin arvioita.

Kokoontuminen on jälleen Kiiruun talossa, tiistaina 26. huhtikuuta kello 18.

Kuvien tiedostonimeksi merkitään kuukausi sekä kuvan ja kuvaajan nimi. Esim: Huhti_Koira_latakossa_Sauli_Kaipainen.

- Kuvan pitkän sivun pituus 2000 pikseliä. Eli pystykuvassa pisin sivu on korkeus ja vaakakuvassa se on leveys. Nämä ovat jo ilmeisesti kaikilta sujuneet helposti kuin heinänteko.

Osoitteesta on ollut epäselvyyksiä. Se on:

someron.kamerakerho@gmail.com.



Muita asioita kerhoiltaan:

- Näyttelyitä on tulossa useita ja niihin tarvitaan kerholaisilta kuvia.

Näyttelypaikkoja ovat Häntälä, Somerniemen kesätori ja Savi Palaa -tapahtuma.

Jokaisen kannattaa alkaa haalia esiin kuvia kiintolevyiltään, ja koossa niiden tulisi olla toukokuun kokoukseen mennessä. Kuvatyypeistä saa lisää informaatiota Lassilta.
Isompi näyttely on kirjastossa lokakuussa. Sitä vartenkin tarvitaan paljon kuvia, joista näyttelykuvat valitaan.
- Pelkkä kuvien lähettäminen ei riitä vaan kuvan ottajan on oltava läsnä myös niitä tulostettaessa. Palkkiona jokainen saa näyttelykuvavedoksensa omakseen näyttelyiden jälkeen.

- Korttejakin ollaan taas tekemässä ja myös näihin tarvitaan sopivia kuvia Someron alueelta. Aivan ERITYSESTI tarvitaan sopivia kuvia keskustan alueelta ja maamerkeistä.

- Kuvakirjat ovat saapuneet! Olkaa ystävälliset, ja saapukaa hakemaan omat kappaleenne kerhoillassa.

- Muistakaa käydä säännöllisesti kerhon kotisivuilla, www.somerokamerakerho.fi, jonne tapahtumia päivitetään. Seuraava mustavalkopäivä Joensuunkoululla on ensi lauantaina, 9.4. alkaen kello 11. Tervetuloa joukkoon tummaan.

Kuvaamisiin,

- Sauli -


Kerhokirje 3/2011
Maittavaa maaliskuuta kerholaiset!

Valo lisääntyy vuodenkierrossa. Siksi Kuukauden kuvan aiheena on ”Valo”.

Kokoontuminen on tuttuun tapaan Kiiruun talossa, tiistaina 29. maaliskuuta kello 18.

- Ja kertauksena: Kuvien tiedostonimeksi merkitään kuukausi sekä kuvan ja kuvaajan nimi. (Esimerkiksi jos minä otan koirasta kuvan, niin merkitsen sen: Maalis_Koira_kuutamolla_Sauli_Kaipainen

- Lisäksi kuvan pitkän sivun pituus pitää olla 2000 pikseliä. Eli pystykuvassa pisin sivu on korkeus ja vaakakuvassa se on leveys. Helppoja säätöjä. Otetaan siis hyviä kuvia ruodittaviksi.

Kuvat osoitteeseen: someronkamerakerho@gmail.com.

Muita asioita kerhoiltaan:

- Pohditaan jo seuraavaa Vuosikirjaa. Tekijäkin on etsinnässä. Mielellään vuorot olisivat kiertäviä. Manu on jo tehnyt yhden vuosikirjan ynnä ensimmäisen näyttelykirjan. Lassi teki vuosikirjoista toisen.

- Viimeisimmästä Vuosikirjasta on otettu vastaan tilaukset, joita tuli 15 kappaletta. Lisäksi kerhon tililtä kustannetaan Someron kirjastoon yksi kappale.

- Vuosikirjan tilanneet maksavat omakustannushinnan 40 euroa seuran tilille. HUOM: ERÄPÄIVÄ 25.3. Tilinumerot ovat: KERHOKIRJEESSÄ (poistin ne täältä -Sihteeri)

- Pohditaan kerhon syysretken ajankohtaa, matkan kohdetta ja pituutta. Tähän asti retket ovat olleet kaksipäiväisiä. Yhden päivän matka voisi olla helpompi toteuttaa: varhain aamulla matkaan ja myöhään kotiin. Kohteeksi on mietitty Hankoa. Elokuun alun sijasta retki voisi olla heinäkuussakin, jos ei ole tarvis maksella sesonkikauden arvokkaampia yöpymiskustannuksia.

Mielipiteitä tarvitaan, jokainen pohtikoon näitä sekä omia osallistumismahdollisuuksiaan!

- Johtokunta on päättänyt hankkia jälleen lisää kalustoa: Tällä kertaa kohteina ovat iso näyttö kuvien muokkausta ja tulostusta varten sekä kalibrointilaite. Tarkoitus on, että kalibrointilaite olisi edulliseen hintaan myös jäsenten käytettävissä. Näytön kalibrointia tarvitsee takuulla ihan jokainen, sillä kohdallaan olevia näyttöjä on kaikista näytöistä vain murto-osa!

- Tulostusmahdollisuus on tulossa myös kerholaisten omille kuville, A3+ -kokoisina. Kunhan saadaan ensin näytöt ja koneet nippuun Joensuun koululle sekä kalibroinnit kuntoon.

- Näyttelytoimintaa on tulossa, niistäkin jutellaan lisää kerhoillassa.

- Seuraavan kerran mustavalkokuvia tehdään Ärrälän Ilkan opastuksella Joensuun koululla lauantaina, 5. maaliskuuta, alkaen kello 11.

- Kerhon kuukausittaiset jäsentiedotteet eivät ehdi kertoa esimerkiksi kaikista mv-kuvausjutuista. Ajantasaisimmat tiedot ja päivitykset ovat kerhon nettisivuilla: osoitteessa www.someronkamerakerho.fi

Terveisin,

- Sauli -

ps. täysikuu on lauantaina, 19. maaliskuuta. Kuuta tai maisemia kelpaa kuvata.


Kerhokirje 2/11
Hyvää helmikuuta kamerakerholaiset!

Suurimpana uutisena Kamerakerholla on vastikään hankittu A3-koon tulostin. Merkki on Epson ja kuvien tekninen laatu kuulemma moitteeton. Napsitaan siis hyviä kuvia, joita kelpaa tulostella!

Seuraava kerhokokoontuminen on Kiiruun talossa, 22.2. kello 18. Puheenjohtajamme Lassi on kasannut kuntoon kerhon Vuosikirjan 2010. Kirjan hinta tulee olemaan noin 44 euroa, ja sitovia tilauksia kirjan hyllyynsä haluavista otetaan vastaan. Kirja on omakustannushintainen, voittoa kirjasta ei kerätä. Kirjan laatu pitäisi olla hyvä, Kuvatkirjaksi.fi -palvelu kuulemma peittoaa Ifolorin laadun.

Kuukauden kuvan aiheena on ”12.2.2011” Kuvan pitää olla siis kuvattu juuri kyseisenä päivänä, ja aiheen valinnalla ei tosiaan ole mitään rajoja. Kuvauspäivän oikeellisuushan pystytään tarkistamaan kuvien exif-tiedoista.

Ja tästä lähtien jokainen merkkaa kuvien yhteyteen kuukauden, kuvan nimen ja kuvaajan oman nimen. Esimerkiksi jos minä otan koirasta kuvan, niin merkitsen sen nimen: Helmi_Koira_kuutamolla_Sauli_Kaipainen.

Kuvan nimi ei ole välttämätön jos sellaista ei keksi, mutta onhan nimi aina kiva nähdä teoksen yhteydessä muuallakin.

Lisäksi kuvan pitkän sivun pituus pitäisi olla 2000 pikseliä. Eli pystykuvassa pisin sivu on korkeus ja vaakakuvassa se on leveys. Edellä kerrotut ovat helppoja säätöjä, mutta helpottavat merkittävästi kuvien arkistointia, kuvaajan nimen jäämistä ansiokkaasti historian kirjoihin plus helppoutta vuosikirjan tekoon.

Jäsenmaksuista, puheenjohtaja murisi: Jäsenrekisteriä on nyt siivottu, kuten viime kirjeessä jo kerrottiin. Tämän kirjeen saavat siis vain ne, jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa. Alkuperäinen eräpäivä oli 25.1., mutta sitä pidennettiin tässä yhteydessä tammikuun viimeiseen päivään.

Hyviä syitä kerhoon liittymiselle on koko ajan enemmän. Asiaa voitte kertoa eteenpäin, jos kuulette jonkun hämmästelevän, miksi jäsenkirjettä ei tullutkaan.

Ja vielä yksi juttu: Mustavalkokuvausta harjoittelemme Joensuun koulun kerhotiloissa jälleen ensi lauantaina, 5.2. kello 10 alkaen. Tervetuloa sinnekin mukaan.


Makoisia kuvauksia,

- Sauli -


Seuraava jäsenkirje
Seuraavan kuukausikirjeen pitäisi ilmestyä tämän viikon aikana. Jos et kirjettä saa niin syynnä saattaa olla se ettet ole muistanut maksaa kerhon jäsenmaksua. Kerhon jäsenrekisteriä päivitetään ja koska kerho maksaa liitolle jäsenmaksua jäsenmäärän mukaan, niin tulevaisuudessa tullaan olemaan huomattavasti tarkempia maksupäivämäärien suhteen.


Kerhokirje 1/11
Hei kaikki kamerakerholaiset!

Vuosi 2011 tuo tullessaan kerholle yhä laajenevaa toimintaa, ja pieniä muutoksia hallintoon. On myös jäsenmaksujen maksamisen aika.

Paluu valokuvauksen juurille jatkuu syyskuussa alkaneilla mustavalkokuvauspäivillä. Pimiöpäiviä on pidetty Joensuunkoulun kerhotiloissa pääosin joka toinen lauantai.

Opettajana on kokenut konkari, Ilkka Ärrälä, ja kerholaisten käytössä ovat kaikki pimiötyössä tarvittavat oheislaitteet ja –litkut. Mukaan mahtuu vielä uusiakin! Huom: Seuraava mustavalkopäivä on jälleen tämän viikon lauantaina 15.1. kello 10.

Uutta kalustoa kerho saa A3-koon valokuvatulostimen myötä. Sellaista jättiä ei jokaisen omalta työpöydältä löydy! Parhaillaan on tekeillä myös kerhon vuosikirja.

Kiiruun talon kerhoilloissa jatketaan Kuukauden kuvan valitsemisen parissa. Saatavilla on asiantuntevaa ja rakentavaa kritiikkiä sekä mahdollisuus nähdä muidenkin kerholaisten kuvia. Taso on komea, ja ylittää roimasti lähikaupunkien osaamisen. Kerholla on iso valkokangas ja huippuluokan dataprojekti kuvien katsomiseen sekä tietenkin oma läppäri. Vierailevia luennoitsijoita saapuu, ja joka kerta on tarjolla totta kai kahvia ja pullaa.

Seuraava kerhokokoontuminen on Kiiruun talossa tiistaina 25. tammikuuta kello 18. Illan tärkeimpänä ohjelmana on Vuosikilpailun sadon katselu sekä yhteinen arviointi. Tuomariksi on lupautunut tällä kertaa kerhon puheenjohtaja, Lassi Tuominen.

Tammikuun kerhoillassa ei valita Kuukauden kuvaa. Kevätkauden kuukauden kuvan aiheina ovat:

Helmikuussa: ”12. päivä helmikuuta” (ideana on, että kuva pitää olla otettu lauantaina 12.2.2011)

Maaliskuussa: ”Valo”

Huhtikuussa: ”Kontrasti” (tällä kertaa kisaan saa tuoda 2 kuvaa, mutta yhdelläkin saa osallistua)

Toukokuussa: ”Vapaa aihe” (eli vuosikilpailun tapaan, mikä tahansa vapaavalintainen aihe käy)

Seuran hallitukseen syyskokous valitsi uutena Markku Mannin, joka lähtee luotsaamaan myös sihteerin tehtäviä. Erkki Tuominen jatkaa edelleen rahastonhoitajana, mutta omasta pyynnöstään hallituksen ulkopuolelta. Muu kokoonpano säilyi entisellään; Lassi Tuominen puheenjohtajana, Sauli Kaipainen varapuheenjohtajana ja hallituksen jäseninä Pekka Leppälä sekä Arto Nieminen.

Ja on myös jäsenmaksujen maksamisen aika. Tähän asti jäsenpostia on mennyt hieman laajemmalle porukalle, mutta vastedes seura siivoaa postituslistoiltaan ne, jotka eivät ole huolehtineet jäsenmaksustaan. Hyviä syitä jäsenyyteen on paljon, joista osa edellä jo tulikin esille.

Tärkeää on, että kirjepostin määrää pystyttäisiin vähentämään. Jokainen jäsen, joka saa tämän perinteisenä paperikirjeenä, toivottavasti ilmoittaa, jos käytössä on myös sähköpostiosoite.

Jäsenmaksuna on edelleen 17 euroa, ja maksun eräpäivä on 25. tammikuuta.

Pankkiyhteys kerhokirjeessä. (en laita niitä tänne nettiin)

Jäsenmaksun mukana on ehdottomasti mainittava 2011 jäsenmaksu sekä maksajan nimi.


Syyskokous 14.12.2010
Kerhon syyskokous pidettiin 14.12.2010.
Kerhon puheenjohtajana jatkaa Lassi Tuominen
Hallituksen muut jäsenet: Pekka Leppälä, Sauli Kaipainen, Arto Nieminen ja Markku Manni.


  Kuukauden kuva Joulukuu
Hei,
kerhoillassa valittiin kuukauden kuvaksi Pekka Leppälän kuva aiheesta Odotus

  Kuukauden kuva marraskuussa
Kuukauden kuvan otti Irma Ylenius aiheesta Elukka

Marraskuun kerhokirje
Hyvät kamerakerholaiset,

marraskuun kerhoilta on tiistaina 30.11.2010 kello 18:30 Kiiruun tilalla.

Kuukauden kuvan aiheena on Elukka. Korjataan vielä se sähköpostiosoite kuntoon se on: someron.kamerakerho@gmail.com. Arto koostaa lähetetyt kuvat ennen kerhoiltaa. Jos et ehdi lähettää ota muistitikku kerhoiltaan mukaan ladataan kuvat siitä.

Kuukauden kuvan valinnan jälkeen on tarkoitus katsoa mitä kuvankäsittelyohjelmalla saadaan aikaan. Voimme "parannella" Elukka-kuvia tai voit ottaa mukaan kuvia joita haluaisit parantaa mutta et ole jostain syystä saanut tehtyä parannuksia tai korjailuja. Lataa muistitikkuun kuvat niin katsotaan yhdessä.

Vuosi on lopuillaan joten vuosikilpailu on käsillä. Kilpailu käydään digikuvilla kolme (3) kuvaa / osallistuja. Muita sarjoja ei ole.

- kuvat .jpg - muodossa
- kuvatiedostot nimetään kuvan nimellä ja osallistujan nimimerkillä. Esimerkiksi tähän tapaan: kilpailukuva1_nimimerkki.jpg.
- tiedostot toimitetaan cd-levylle poltettuna tai kerhon gmail-osoitteeseen.
- Ilmoita nimimerkkisi Lassille tai Artolle lähetyksen yhteydessä

Kilpailukuvat toimitetaan Lassille tai Artolle viimeistään 14.12. mennessä.

Joulukuun kerhoilta pidetään poikkeuksellisesti tiistaina 14.12. 2010 kello 18:30. Kiiruun tilalla. Kerhoillassa pidetään kerhon syyskokous jossa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kaikki jäsenet tervetulleet mukaan.

Aikataulusyistä joulukuussa ei postiteta kerhokirjettä. Joulukuun kuukauden kuva aihe on Odotus.


Terveisin

Erkki


Kerhon kuukauden kuvien lähetys sähköpostilla
Kerhoillan kuukauden kuvia voi lähettää osoitteeseen: someron.kamerakerho@gmail.com
(Huh, toivottavasti on oikein vihdoinkin)

Terv Erkki


  Kuukauden kuva Lokakuu
Lokakuussa valittiin kuukauden kuvaksi Hanna Pukkila-Toivosen kuva aiheesta Pääasia.

Mustavalkopäivät jatkuvat
Pimiötyöskentelyä jatketaan vielä seuraavasti. 6.11.2010 kello 11.00 ja 20.11.2010 kello 11:00.
Viimeksi olin laittanut väärän ajan josta pahoittelut.

Terv Erkki


Lokakuun kuukausikirje
Tervehdys kamerakerholaiset,

lokakuun kerhoilta on tiistaina 26.10.2010 kello 18:30 Kiiruun tilalla. Kerhoillassa taas kuukauden kuva jonka aiheena on: Pääasia. Kuvien lähettämiseen sähköpostiosoite on ( taas kerran ) : someronkamerakerho@gmail.com

Syksyn muut aiheet ovat:
marraskuu>>> Elukka
joulukuu>>> Odotus

Kuvauksesta kiinnostuneille on myös tarjolla ohjelmaa Someron kulttuuriyhdistyksen toimesta.

Viimeiset vieraat -luento
Keskiviikkona 3.11.2010 klo 18.30 kansalaisopiston auditorio.
Vieraana valokuvaaja Heikki Willamo, valokuvaaja Kai Fagerström ja runoilija Risto Rasa.
Luento perustuu Heikki Willamon, Kai Fagerströmin ja Risto Rasan kirjaan Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa.
Illan aikana tutustutaan luontokuviin ja tarinoihin kuvien takana. Risto Rasan runot tuovat moniuloitteisuutta kirjaan ja luennolla kuulemme myös kirjan runoista.
Luentomaksu 4 euroa. Luennon järjestää Someron Kulttuuri ry yhteistyössä Someron kansalaisopiston kanssa.

Syksyn teemana on valokuvakirjan tekeminen. Tarkoituksena on syksyn kuluessa tehdä kerhoilloissa yhdessä kerhon vuosikirja. Samalla on mahdollisuus oppia ja vaihtaa ajatuksia muiden kanssa jos aikoo tehdä omia kirjoja. Tämä alkaa tositoimin lokakuun kerhoillassa.

Mustavalkopäiviä jatketaan lauantaina 23.10.2010 kello 12:00. Joensuun koulun tiloissa.

DigiExpoon 5-7.11.2010 Helsingissä lähdetään kimppakyydillä jos vaan halukkaita löytyy. Ilmoittautumiset Lassille 050-355 5944.

Joulukuun kerhoilta on 14.12.2010. Silloin pidetään kerhon syyskokous jossa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kerhon toimintasuunnitelma ja budjetti 2011 sekä hallituksen valinta. Pitäkääpä mielessä.

Terveisin

Erkki


Mustavalkopäivä 9.10.2010
Lauantaina 9. lokakuuta kokoonnuimme mustavalkokuvaamisen tiimoilta Joensuun koululla. Ärrälän Ilkan opastuksella tutustuimme filmin kehittämiseen ja vedostamiseen.
Aloitimme perusteista eli siitä miten filmi pujotetaan spiraaliin jotta se saadaan laitettua kehitystankkiin. Homma ei ole aivan itsestään selvää kun se pitää tehdä totaalisen pimeässä. Filmit saatiin kuitenkin onnellisesti tankkeihin ja kehitettyä.
Lisäksi katsottiin miten vedostetaan kuvia. Kuvan hahmottuminen paperille hitaasti kehitysaltaassa antoi erilaisen fiiliksen kuvan tekemiseen verrattuna tietokoneen ruudulla kuvan käsittelyyn. Molemmissa on puolensa.
Mukavaa oli ja jatkamme hommaa 23.10 launtaina kello 12:00.


Mustavalkopäivä 9.10.2010
Tervehdys,
lauantain aikataulu on muuttunut aiemmasta. Aloitetaan kello 12:00 Joensuun koululla ( sivurakennus jossa ennen kokoonnuttiin)

Terv Erkki


Viimeiset vieraat -luento (Someron Kulttuuri Ry ja Kansalaisopisto)
Viimeiset vieraat -luento

Keskiviikkona 3.11.2010 klo 18.30 kansalaisopiston auditorio.
Vieraana valokuvaaja Heikki Willamo, valokuvaaja Kai Fagerström ja runoilija Risto Rasa.

Luento perustuu Heikki Willamon, Kai Fagerströmin ja Risto Rasan kirjaan Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa.
Illan aikana tutustutaan luontokuviin ja tarinoihin kuvien takana. Risto Rasan runot tuovat moniuloitteisuutta kirjaan ja luennolla kuulemme myös kirjan runoista.

Luentomaksu 4 euroa. Luennon järjestää Someron Kulttuuri ry yhteistyössä Someron kansalaisopiston kanssa.


  Kerhoilta 28.9.2010
Moi,
syksyn eka kerhoilta on pidetty. Kuukauden kuvaksi valittiin aiheesta Kesän paras kuva Armi Metsänojan kuva Lapin maisemista. Hienoa.

Muista kerhoilta 28.9.2010 kello 18:30
Kuukauden kuvan aihe on Kesän paras kuva. Lähetä se sähköpostilla tai tuo muistitikulla kerhoiltaan.


  Mustavalkokuvauspäivä 25.9.2010
Tänään kokoonnuimme ensimmäistä kertaa mustavalkokuvauksen tiimoilta Kiiruun tiloihin. Yhdeksän asiasta kiinnostunutta oli paikalla. Jutusteltiin miten homma viedään eteenpäin ja muistelimme miten MV-kuvia otetaan. Monilla on kokemusta asiasta mutta digiaikakausi vienyt mennessään ja asiat ovat päässeet unohtumaan.
Hommaa jatketaan lauantaina 9.10. kello 10.00 jolloin Ilkka Ärrälä tulee kouluttamaan negan kehittämistä. Kuvien vedostamiseen paneudutaan Ilkan johdolla 23.10.
Kävimme tutustumassa pimiöön ja näppäilimme muutamia kuviakin.

Kuukauden kuvien lähetysosoite
Hei,
jotkut lienevät unohtaneet osoitteen johon kuukauden kuvat lähetetään etukäteen. Tässä teille se kertauksen vuoksi: someronkamerakerho@gmail.com

Kuukauden kuvaksi voi lähetellä yhden kuvan per jäsen.

Terv Erkki


Mustavalkokuvauspäivä 25.9.2010
Lauantaina 25.9.2010 kello 10:00 alkaa ensimmäinen mustavalkokuvauspäivä. Näitä pidetään nyt syksyn mittaan ja halukkaat pääsevät MV-kuvaamiseen käsiksi yhdessä oppien. Ensimmäisenä päivänä katsotaan läpi kuvaamisen perusasioita joita digiaikaan on päässyt unohtumaan. Ja tutustutaan pimiöön.
Mukaan filmikamera ja MV-filmiä. Ilmoittautukaa mulle tai Lassille niin tiedetään vähän etukäteen kuinka moni on tulossa.


Syyskuun kuukausikirje
Hyvät kamerakerholaiset,

syksyn ensimmäinen kerhoilta on 28.9.2010 kello 18:30 Kiiruun tilalla. Valitaan kuukauden kuva ja aiheena on: Kesän paras kuva.

Syksyn muut aiheet ovat:
lokakuu>>> Pääasia
marraskuu>>> Elukka
joulukuu>>> Odotus

Kerhoilllassa on vielä saatavilla muutama vuosikirja. Käteishintaan 35€.

Syksyn teemana on valokuvakirjan tekeminen. Tarkoituksena on syksyn kuluessa tehdä kerhoilloissa yhdessä kerhon vuosikirja. Samalla on mahdollisuus oppia ja vaihtaa ajatuksia muiden kanssa jos aikoo tehdä omia kirjoja.

HUOMIO!
Lauantaina 25.9.2010 kello 10:00 alkaa ensimmäinen mustavalkokuvauspäivä. Näitä pidetään nyt syksyn mittaan ja halukkaat pääsevät MV-kuvaamiseen käsiksi yhdessä oppien. Ensimmäisenä päivänä katsotaan läpi kuvaamisen perusasioita joita digiaikaan on päässyt unohtumaan. Ja tutustutaan pimiöön.
Mukaan filmikamera ja MV-filmiä. Ilmoittautukaa mulle tai Lassille niin tiedetään vähän etukäteen kuinka moni on tulossa.


Kiirulla tavataan ja jutustellaan siellä lisää syksyn ohjelmista.

Käykää myös katsomassa kerhon sivuilla www.someronkamerakerho.fi. Siellä on myös ajankohtaista osio jossa saattaa olla tuoretta tietoa kerhon asioista.


Terveisin

Erkki


11.7.2010 Uudet sivut ja Galleria avattu
Kerholla on uudet nettisivut ja niiden yhteydessä on kuvagalleria. Galleriassa julkaistaan kerhon jäsenten kuvia, kuukauden kuvat ja kilpailukuvat.


5.7.2010 Kerhon sivusto uusittu
Kerhon sivusto uusiutuu uudessa osoitteessa www.someronkamerakerho.fi.
Kuvagalleriaan tulee ilmestymään kuvia kerhon jäseniltä mm. kuukauden kuvat. Ajankohtaista-blogissa aina uusimmat uutiset ja tapahtumat.